Deltan uutispalsta > Deltan Infoleirillä hyvässä hengessä

Deltan Infoleirillä hyvässä hengessä

Deltan infoleiri pidettiin Helsingin Mellunkylässä 25-27.11. Leirillä oli mukana runsas joukko motivoituneita sinitrikoisia suunnistajia ja perjantain poolitreeni toi mukaan myös Lynxin ja OK77:n värejä. Majoitus oli järjestetty Naulakallion koululle, joka toimii Deltalaisten tukikohtana ensi vuoden Venlojen ja Jukolan viestissä.

Leiri startattiin perjantai-iltana vauhdikkaalla yösuunnistuksella, jossa pikajunaa hajotettiin kallioalueille tehdyillä haastavilla perhoshajonnoilla. Matkaa verryttelyineen kertyi yli 10 km, joten majoituksessa Pekka Luoman loihtimat eväät tulivat tarpeeseen. Sauna ja uima-allas kruunasivat leirin aloituspäivän.

Lauantain aamun treenissä oli erilaisia teemoja – viivaosuus n. 1,5km, suuntaväli (mustattu kartta), sekä käytäväosuus 3-4 rastia. Lisäksi normaalisuunnistus kolmella haastavalla loopilla. Suunnistaja sai valita reitin pituuden looppeja juoksemalla. Koko reitille tuli pituutta n. 8,5km ja verryttelyt 2km suuntaansa. Pienen lisämausteen suuntavälille toi kartan suuntaviivojen 5-10 asteen virhe.

Varsinainen info-osuus pidettiin lounaan jälkeen. Petri Forsman aloitti tilaisuuden käymällä läpi mennyttä kautta, yhteenvetona sanottakoon että kausi oli onnistunut ja Deltan suunnistajat onnistuivat laajalla rintamalla niin miehissä kuin naisissa. Samalla esiteltiin tulevan harjoituskauden leiritystä, testijuoksujen ajankohtia, sekä tärkeitä kilpailuja kaudella 2012. Toinen tärkeä asia oli voimaharjoittelun tarpeellisuus suunnistajalle, johon voimamies Pete oli kasannut kattavan paketin Deltalaisten hyödynnettäväksi. Peten jälkeen ääneen pääsi Torsten Smedslund, joka liittyi Deltan valmennusrinkiin tänä syksynä. Totelta löytyy valmennuskokemusta 50 vuoden ajalta, joten Deltan urheilijoilla on jatkossa apunaan merkittävä valmennustuki. Totte kävi läpi harjoitteluun liittyviä faktoja ja saimme hyviä käytännön vinkkejä.

Leirikutsussa lauantain toiseksi treeniksi oli merkitty 3-4h pitkä juoksutreeni. Karu totuus paljastui tehtävänjaossa, jossa jaettiin peruskartta Itä-Helsingistä. Ensin ratkottiin bunkkerirasteja seikkailu-urheilusta tuttuun tapaan, jonka jälkeen matkaa jatkettiin porukalla juosten. Matkaa koko kierrokselle kertyi noin 35 km, mutta Deltan kovimpia treenaajia tämä ei hidastanut. Pekin valmistaman illallisen jälkeen suunnattiin saunaan ja nettisivuja koskevaan palaveriin, jonka perusteella sivuja lähdetään kehittämään.

Sunnuntaina suunnattiin Kuusijärvelle Vantaan puolelle, jossa sinitrikoita odotti 6.5km/10 rastin haaste (kartta alla). Nopeimmat juoksivat radan noin 40 minuuttiin ja harjoitusta pidettiin erittäin mielekkäänä. Paikalla oli muitakin lähialueen seuroja. Harjoituksen jälkeen vielä kerran saunomaan ja tyhjentämään jääkaappia. Hyvä setti, isot kiitokset valmennustiimille ja huoltajille! Seuraavaksi kokoonnutaan tiistaina 29.11. poolitreenissä Essun majalla ja 10.12. testijuoksun merkeissä.




Pääyhteistyökumppani: Lisäksi Deltan kanssa yhteistyötä tekevät:  
  Länsi-Uudenmaan Säästöpankki Urheiluopisto Kisakallio Lohjan Liikuntakeskus Noname Tallink Silja