Deltan uutispalsta > Olle Kärnerin terveiset Brysselistä

Olle Kärnerin terveiset Brysselistä

Takana onnistunut polven tähystysleikkaus

Olle Kärner kävi joulukuun alussa Tartossa polven tähystysleikkauksessa. Leikkauksessa poistettiin rustoa, joka oli jo pidemmän aikaan haitannut miehen harjoittelua ja kilpailua viimeisten vuosien aikana. Viimeinen silaus leikkauspäätöksestä syntyi kesän Ranskan MM-kilpailujen aikana, kun polveen alkoi sattua todella pahasti yhdeltä jyrkänteeltä alastullessa. Itse leikkaus sujui onnistuneesti ilman mitään ongelmia. Ylimääräistä rustoa poistettiin, mikä aiheutti kipua polvessa. Olle ei turhaan jäänyt leputtamaan jalkaa Viroon, vaan matkusti jo seuraavana päivänä Saksan kautta Brysseliin. Matkaan mahtui yhdellä jalalla autolla ajamista 200km matkan, mikä miehen mukaan oli ajoittain hieman normaalista vaikeampaa. Kotiin kuitenkin päästiin ilman uusia tarpeita sairaalaan. Harjoittelusta Olle mainitsi, että jo joulukuussa hän voi tehdä voimaharjoittelua ja kevyttä pyöräilyä. Normaaliin harjoitteluun pitäisi päästä tammikuun aikana. Lopuksi Olle haluaa lähettää kaikille deltalaisille terveisiä ja treeni-intoa, vaikka kelit eivät aina ulkona olekaan houkuttelevimmillaan. Mies lupaa olla ensi kesänä entistä paremmassa kunnossa ja näin Delta nähdään huipulla myös ensi kesänä.



Pääyhteistyökumppani: Lisäksi Deltan kanssa yhteistyötä tekevät:  
  Länsi-Uudenmaan Säästöpankki Urheiluopisto Kisakallio Lohjan Liikuntakeskus Noname Tallink Silja