DELTA-klubilta palveluita yrityksille


Deltan toiminta nojaa sekä perusseurojensa toimintaan että hyvien yhteistyökumppaneidensa kanssa tehtävään monipuoliseen yhteistoimintaan.

Delta on huippusuunnistusseura, joka tarjoaa näkyvyyttä edustusjoukkueidensa mukana kansainvälisissä ja kansallisissa suunnistustapahtumissa.

Deltan perusseurat järjestävät vuosittain useita suuria kansallisia ja kansainvälisiä suunnistuskisoja, joissa on mukana normaalisti jopa tuhansia suunnistajia. Näissä kisoissa yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus saada sekä paikallista että valtakunnallista näkyvyyttä läntisellä Uudellamaalla.

Deltan perusideologia on tuottaa oman laadukkaan juniorikoulutuksen ja perusseurojen suunnistuskoulujen kautta omia huippusuunnistukseen tähtääviä nuoria ja tarjota laajalle junioriryhmälleen urheilu-, luonto- ja muita elämänkokemuksia.

Deltan jäsenet osallistuvat omatoimiseen varainhankintaan auttamalla yhteistyökumppaneitaan erilaisissa talkootöissä. Perusseuroineen Delta muodostaa lähes tuhannen suunnistushenkisen reippaan joukon, jolta ei puutu ammattitaitoa ja rohkeutta ottaa vastaan haasteita.

Yhteistyökumppaneille kyetään järjestämään sekä suunnistuskouluja, henkilökunnan suunnistuskisoja ohjausavustuksin, yösuunnistusseikkailuja vaikka yritysasiakkaille, ohjattuja sienestysretkiä tai talvisia hiihtovaelluksia hiihtomajoille. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Delta tarjoaa.

Delta-klubi on seuran järjestämä vapaamuotoinen yhteistyökumppaneiden edustajille tarjottu keskinäinen yhteydenpitomahdollisuus. Suunnistuksen, luonnossa liikkumisen, ohjatun, jopa rankan urheiluelämyksen ja keskinäisen yhdessäolon kautta seura tarjoaa klubilaisille luontevan tavan kokea uusia elämyksiä ja päästä mukaan Deltajengin toimintaan. Deltan suunnistajista pidetään huolta ja siinä auttavat yhteistyökumppanit. Nuorille halutaan opettaa elämän tärkeitä perusarvoja, antaa liikunnan riemun kokemuksia sekä suunnistustaidon alkeet, joilla on hyvä lähteä kohti kansainvälisiä haasteita. Deltan suunnistajat ovat omien alojensa huippuosaajia. Deltajengissä työnteko, niin ammatillinen kuin suunnistuksellinenkin, ovat arvossaan. Ammattiosaamista löytyy liikunnan ulkopuolelta laajalta sektorilta. Mikäli haluat tietää ydinfysiikan tai verenpainetaudin tohtorin mietteitä, Delta-klubista voi olla iloa. Meillä tiedetään kuinka rakennetaan, korjataan, tehdään maailman parasta paperia, kännyköitä, puunkuorimakoneita, opetetaan ja ohjataan, huolehditaan nuorista ja vanhoista sekä sairaista, metsän tulevaisuudesta ja pannaan siinä sivussa raha- ja vakuutusasiat kuntoon sekä taataan tämän maan turvallisuus. Suunnistuksesta, luonnossa liikkumisesta ja karttojen tekemisestä tai talokaupoista meiltä voi aina kysyä neuvoa. Delta on lähes 1000 suunnistajan ja eri osaamisalueen asiantuntijan länsi-uusmaalainen yhteenliittymä.

 
   
   

Delta on seura, jossa eri alojen ammattilaiset tuottavat tasavertaisina itselleen, kavereilleen ja suunnistuksen omakseen kokeville henkilöille elämän pikku nautintoja. Kansainvälinen menestys ja kokemukset halutaan jakaa deltaklubilaisille. Deltassa pidetään huoli urheilun eettisten arvojen noudattamista. Meillä vallitsee reilu peli ja Deltalla sen perusseuroilla on johtotähtenään Nuori Suomi-henki.

Deltan jäsenet ovat valmiit olemaan yhteistoiminnassa. Seuran virallisten yhteistyösopimusten hoitajana toimii Pekka Luoma.

 
   

Yhteystiedot :
Pekka Luoma erityiskoulun rehtori
pekka.t.luomaATedu.hel.fi
050-3365658
Mustikkatie 23 08500 Lohja as.

 


Pääyhteistyökumppani: Lisäksi Deltan kanssa yhteistyötä tekevät:  
  Länsi-Uudenmaan Säästöpankki Urheiluopisto Kisakallio Lohjan Liikuntakeskus Noname Tallink Silja